Lainsäädännön muuttuessa yrityksiltä vaaditaan entistä enemmän toiminnan seurantaa ja raportointia. Tuotepassit, vastuullisuusraportointi ja muut sääntelyvaatimukset edellyttävät kaikki suuria määriä dataa. Laadukkaan ja rakenteisen datan kerääminen voi kuitenkin olla yrityksille haastava ja resursseja vaativa prosessi. Elinkaariarvioinnin työkalut voivat tarjota tähän helpotusta.
LCA-työkalu mahdollistaa järjestelmällisen tavan arvioida tuotteen tai palvelun koko elinkaaren tai tietyn elinkaarivaiheen aikaisia vaikutuksia. Vaikutuksia voidaan tarkastella sekä ympäristö- että sosiaalisesta näkökulmasta useilla vaikutusalueilla. Näitä ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, rehevöityminen ja happamoituminen. Lisäksi voidaan tarkastella resurssien käyttöä, kuten energian- ja vedenkulutusta. Kun tuloksiin käytetään normalisointikertoimia, on eri vaikutusluokkia mahdollista verrata keskenään.
Muuttuva lainsäädäntö lisää tarvetta käyttää elinkaariarviointia, LCA-työkaluja, liiketoiminnassa. Toteutimme KIEHKURA-hankkeessa yrityskyselyn tavoitteena selvittää yritysten käyttämiä vaikutusten arvioinnin menetelmiä, LCA-työkalujen käytön laajuutta sekä valmiutta toteuttaa lainsäädännössä tapahtuvia muutoksia. Lähetimme kyselyn 83 yritykselle, erityisesti kone- ja laitetoimittajille. Yritykset valikoituivat Teknologia-messujen (2025) sekä Teknologiateollisuus.fi -sivuston yhteystietojen kautta. Kyselyyn vastasi seitsemän yritystä.
Vaikka kyselyn vastaajamäärä oli pieni, tulokset antavat viitteitä yritysten käyttäytymisestä muuttuvassa sääntely-ympäristössä. Kuusi seitsemästä yrityksestä kokee sekä uudistuvan lainsäädännön että kiertotalouden vaikuttavan jollain tapaa toimintaansa. Nämä yritykset myös seuraavat kiertotalouden toteutumista omassa toiminnassaan. Seurantatyökaluja, kuten LCA:ta hyödyntää kuitenkin vain kolme seitsemästä yrityksestä.
Lisäksi suurin osa vastaajista (6/7) ei priorisoi ilmastovaikutuksia keskeisimpänä tarkastelukohteena arvioidessaan toimintaansa. Vain yksi yritys seitsemästä vaatii myös alihankkijoitaan seuraamaan toimintansa ympäristövaikutuksia. Vastanneista kolme ei koe arviointityökalun tulosten vaikuttavan konkreettisesti toimintaansa millään tapaa. Toiset kolme taas arvioivat tulosten jossain määrin antavan suuntaa päätöksenteolle.
Merkittävimmiksi vaikutusarvion haasteiksi yritykset ilmoittivat tiedon saatavuuden ja luotettavuuden, rajalliset aikaresurssit sekä arvioinnin kustannukset. Lisäksi osa yrityksistä koki rajoittavana tekijänä sen, että arviointi on tällä hetkellä pitkälti vapaaehtoista. Niistä yrityksistä, jotka arvioivat toimintaansa, lähes kaikki analysoivat laskennan tulokset yrityksen sisällä (5/7).
Yritykset eivät näytä olevan valmiita ottamaan arviointityökaluja laajamittaisesti käyttöön ennen kuin lainsäädäntö sitä selkeästi edellyttää. Kuten usein elinkaariarvioinnista puhuttaessa, tiedon saatavuus ja luotettavuus nousevat keskeisiksi haasteiksi.
Elinkaariarviointipalveluja tarjoaville yrityksille päästölaskennan mallit ja tietokannat ovat arvokasta osaamispääomaa, jota suojellaan tarkasti. Tämän vuoksi vaikutuslaskennan toteuttaminen ilman valmista ohjelmistoa voi olla monille yrityksille hyvin vaikeaa. Lisäksi palveluntarjoajien välisten käytäntöjen yhtenäisyyden ja läpinäkyvyyden puute voi lisätä epäluottamusta laskentaa kohtaan.
Vaikka vaikutusten seuranta parhaillaan on laajalti vapaaehtoista, voi siihen tulla pian muutos. Yritysten tulee pystyä reagoimaan muutostilanteessa nopeasti, jotta mahdollisilta toiminnanseisauksilta vältytään. Tehokkaat LCA-laskentaohjelmistot voivat auttaa tässä prosessissa.
Alpo Hietanen, projektiassistentti. Metropolia Ammattikorkeakoulusta vastavalmistunut energia- ja ympäristötekniikan insinööri.